Huomenna menen Turun kristilliseen opistoon juttelemaan näkövammaisen lapsen vanhemmuudesta viittomakielentulkki opiskelijoille heti aamusta. Remontti jatkuu kotona ja Lari on jälleen lähtenyt pyörittämään yritystä rakennus alalle. Elämä siis on melko hektistä tällä hetkellä mutta samalla todella antoisaa. Turhaa stressiä ei ole ollut mutta pakko on myöntää, että pientä kiukkua Lari on saanut minun osaltani kokea tenttiä edeltävinä iltoina ja muutamana satunnaisena päivänä hieman kiristyneestä budjetista. Kiitos hänelle kärsivällisyydestä ja anteeksi kiukuista. Onneksi ymmärrystä näissä asioissa riittää molemminpuolisesti.
Hei ja ihanaa joulun odotusta kaikille! Täällä Kaninkolassa pitää kiirettä. Koulussa on viimeiset päivät käsillä ja viimeisiin tentteihin tänä vuonna on opiskeltu ahkerasti. Milo edistyy niin hurjaa vauhtia ettei perässä meinaa enää pysyä. Milo siis nousee istumaan jo ihan itse ja laskeutuu takaisin lattiallekin jo turvallisesti heittäytymättä. Tämän ja ensi viikon aikana käydään useampaan kertaan päiväkodissa tutustumassa ja haistelemassa hieman Milon tunnelmia. Asioita on järjestelty niin, että terapiat jatkuu päiväkodin puolella. Ennen joulua käydään vielä labroissa, että saadaan tuloksia sitten seuraavalle lääkärikäynnille tammikuuhun. Tammikuussa ollaan taas menossa Helsinkiinkin Milon kanssa kuntoutus jaksolle. Ensi vuoden puolella alkaa minullakin pienimuotoisesti työ koulun ohella, josta olen todella innoissani. Pääsen liikuttamaan ja toivottavasti tuottamaan paljon hyvää mieltä muille.
Huomenna menen Turun kristilliseen opistoon juttelemaan näkövammaisen lapsen vanhemmuudesta viittomakielentulkki opiskelijoille heti aamusta. Remontti jatkuu kotona ja Lari on jälleen lähtenyt pyörittämään yritystä rakennus alalle. Elämä siis on melko hektistä tällä hetkellä mutta samalla todella antoisaa. Turhaa stressiä ei ole ollut mutta pakko on myöntää, että pientä kiukkua Lari on saanut minun osaltani kokea tenttiä edeltävinä iltoina ja muutamana satunnaisena päivänä hieman kiristyneestä budjetista. Kiitos hänelle kärsivällisyydestä ja anteeksi kiukuista. Onneksi ymmärrystä näissä asioissa riittää molemminpuolisesti.
2 Comments
Mulla on ollut nyt viikonpäivät todella hyvä olla. Sain viime viikon alussa kuulla, että hakemukseni siirrosta päivätoteutuksen puolelta monimuodon puolelle hyväksyttiin ja astuu voimaan tammikuussa. Tämä tarkoittaa elämän helpottumista siltä osin, että voin minimoida poissaolojen määrän koulusta, kun saan sovittua Milon lääkäri ja kuntoutus asiat alkuviikkoon. Tämä jotenkin toi huojennusta pääkopan sisälle. Myös Milon päiväkoti paikka on varmistunut.
Yleensä olen kova stressaamaan lähes kaikesta ja tälläkin hetkellä niitä stressipisteitä riittäisi mutta olen yllättävän tyyni ja rauhallinen asioiden suhteen. Milon lääkkeiden korvausasia ei vieläkään ole edennyt minnekään, raha on todella tiukassa jonka takia remppa hommatkin hieman seisovat, koulu juttuja saa tehdä niin paljon kuin ehtii, valintoja joita me ollaan tehty ollaan tuomittu ja arvosteltu ja muutamasta muustakin asiasta saisi helposti stressin aikaiseksi mutta mä en jotenkaan osaa nyt olla niistä asioista hermostunut tai kokea niistä mielipahaa ja hyvä niin. Ehkä mulla loksahti päässä jokin nyt niin, että oon hyväksynyt sen ettei asiat mene elämässä niinkuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Tai ei ainakaan meidän elämässä ja jos sitä jää liiaksi miettimään ja siihen jää vellomaan niin tulee araksi, katkeroituneeksi ja kiukkuiseksi. Sitä minä en todellakaan halua olla. Se on hirveän kuluttavaa henkisesti, koska voin myöntää että aika pitkään mulla kesti tämäkin ymmärtää ja olin juurikin tuollainen. Se tunnetila latistaa myös muita ja usein kohteena ovat ne tärkeimmät ja rakkaimmat ihmiset niille tunteenpurkauksille. Eivät nekään jaksa niitä loputtomiin ottaa vastaan, joten miksei vain olla iloinen niistä asioista joista on syytäkin olla ja jättää asiat joihin ei voi vaikuttaa niin olemaan. Positiivisia uutisia viime päiviltä: Milo on oppinut nousemaan istumaan ihan itse tyynyn päältä! Isänpäivä sujui eilen leppoisasti vaikkakin oltiin aika poikki "kierroksen" jälkeen ja Milo oli selvästi huojentunut kun päästiin kotiin huilimaan kaikesta hälinästä. Ai niin ja Milo osaa pyytää "lisää" ja sitä huudellaan sitten kaikesta. Ruuasta, juomisesta, leikistä, laulusta jne. Mukavaa ja stressitöntä viikkoa kaikille lukijoille! Arki on sitä, mitä saamme viettää suurimman osan elämästämme. Tasaisesti on myös juhlia ja vapaita antamassa meille hengähdystaukoja arjesta. Mielestäni arjesta on kuitenkin tehtävä sellaista, että siinä viihtyy ja se tuntuu mukavalta. Ilman arjen iloja menetämme voimavarojamme ja odotamme vain niitä hengähdystaukoja ja irtiottoja siitä arjesta. Silloin suurin osa elämästämme menee ohi vain odotellessa. Voin rehellisesti sanoa, että vaikka meidän arki on ajoittain aika raskasta niin ainakin tällä hetkellä minä nautin siitä. Koulun alettua olen saanut sopivasti ajatuksia irti muista asioista, sillä voin kertoa, että ihmisen anatomiaa latinaksi opiskellessa ei muille ajatuksille ole sijaa. Treeni-into on harmittavaisesti hieman hukassa, mutta sitäkin on alettu jo etsiä takaisin mm. ottamalla yhteyttä ammattilaiseen. Kotona kaikki rullailee omalla vauhdillaan eteenpäin ja se sopii meille. Koti arki pitää tällä hetkellä sisällään tottumista kasvuhormonin piikittämiseen, muista lääkkeistä huolehtimiseen, hieman paperiasioiden kanssa taistelemiseen Suomen "nerokasta" byrokratiaa vastaan, ajoittaiseen siivoilemiseen, koirien kanssa puuhailuun, Milon kanssa leikkimiseen ja uusien asioiden opetteluun, sohvalla köllöttelyyn, lenkkeilyyn, läksyjen tekoon, suihku remppaan ja parisuhteesta huolehtimiseen. Kaikkea tätä on luvassa tälläkin viikolla. Olisi ihana kuulla myös teidän lukijoiden arjen iloista tai niistä asioista, jotka tekevät teidän arjesta mukavaa! Tarmokasta maanantaita kaikille lukijoille! Päivälenkillä koirien ja Milon kanssa. Milo otti kylläkin päikkärit! Luna tekee vartiointi työtä ja Riki etsii palloa pellolta, kun joku ikävä emäntä sen pallon sinne viskaisi.
Haluan aloittaa tämän viikon blogikirjoituksella, joka on hieman vakavamielisempi. Asia on minusta tärkeä ja huomiota ansaitseva. Itse vanhempana koen tämän erityisen tärkeäksi, sillä monia lapsia kasvavaa perheissä joissa joko toinen tai molemmat vanhemmat kärsivät alkoholi ongelmista. Kuva: Google kuvahaku Alkoholin käyttö on asia, joka koskettaa meitä kaikkia joko suoraan tai jonkun kautta. Alkoholi on laillistettu päihde, jota Suomessa käytetään juhliessa, saunanjälkeen, rentoutumiseen ja pääasiassa humaltumiseen. Keski-Euroopassa alkoholia käytetään myös ruokajuomana. Se on täysin hyväksyttävää, sillä kaikkihan sitä tekevät, siis käyttävät alkoholia. Alkoholin käyttö on, jokaisen oma asia, mutta samalla on muistettava että se koskettaa kaikkia läheisiä. Kohtuu käyttö on täysin hyväksyttävää. Niin kauan, kun alkoholia ei ole pakko saada esimerkiksi rentoutumiseen tai kun humalassa ei ole kivempaa kuin selvinpäin ei ongelmaa vielä ole.
Oma juomiseni on melko rajoittunutta. En pidä alkoholin mausta enkä humaltumisesta. Siitä tulee paha olo. Ehkä minulla on siis hieman kapeakatseinen kuva alkoholin käytöstä. En kuitenkaan tuomitse muita, jotka käyttävät alkoholia kohtuudella ja tietävät omat rajansa. Olen kuitenkin joutunut näkemään myös alkoholin väärinkäyttöä ja sitä miten se vaikuttaa läheisiin. Se tekee vihaiseksi, surulliseksi ja se huolestuttaa. Nämä ihmiset eivät itse asiaa myönnä eivätkä mielestään tee mitään väärin ja samaan aikaan läheiset kärsivät ja ovat huolissaan heidän teoistaan ja valinnoistaan. Myös luottamus juovaan läheiseen karisee ja sitä voi olla todella vaikea saada takaisin, kun se kerran on mennyt. Voisin väittää, että jokainen meistä tietää alkoholisoituneen ihmisen. Alkoholikulttuurimme Suomessa hyväksyy humalahakuisen juomisen ja tietyissä sosiaalisissa tilanteissa jopa vaatii sitä. Siksi alkoholiongelmaiset jäävät helposti muilta huomaamatta tai heihin ei kiinnitetä huomiota. Se on tavallaan yleisesti hyväksyttävää tai ainakin siltä voidaan sulkea silmät. Alkoholin liikakäytöllä on terveysvaikutuksia käyttäjälleen. Fyysisten sairauksien ja esimerkiksi tapaturmariskin kasvun lisäksi alkoholismi aiheuttaa psyykkisiä ongelmia kuten masennusta tai syrjäytymistä. Pahinta on, että alkoholin liikakäyttäjä aiheuttaa psyykkisiä ongelmia myös läheisilleen. Vanhempien alkoholinkäyttö tulee vaikuttamaan lapsiin koko loppuelämän ja lapsi joutuu aikuisena käymään läpi uudelleen lapsena tukahdutettuja tunteita tai kokemuksia. TÄSSÄ on linkki juttuun jossa käsitellään alkoholistien aikuisten lasten luonteenpiirteitä, jotka alkoholi on osittain aiheuttanut. Toinen hyvä blogi kirjoitus aiheesta, joka sai minutkin kirjoittamaan tämän kirjoituksen, löytyy TÄMÄN linkin takaa. Pysähdytään siis jokainen miettimään omaa alkoholinkäyttöä hetkeksi. Onko se tervettä vai alkaako se tuntua välttämättömältä. Jos ajattelet, että viikonloppuna ei voi rentoutua ilman "pikku ryyppyä". Mieti uudestaan. Kukaan ei alkoholistia voi auttaa kuin alkoholisti itse myöntämällä ongelman ja sen jälkeen hakemalla apua jos tilanne sitä vaatii. Paljon on mahtunut taas tähänkin viikkoon. Eilen aloitettiin Milon kasvuhormonihoito ja ennen sitä käytiin syömässä Hesessä Turussa. Miten satuttiinkin valitsemaan sellainen Hese, jossa oli iso lasten leikkipaikka ja koko paikka täynnä lapsiperheitä, joissa pääasiassa vauvoista alle koulu ikäisiin ikähaarukaltaan. Milohan on aikaisemmin pelännyt todella kovin lasten ääniä ja ollut niille aivan yliherkkä. Lapset tekevätkin meidät vanhemmat hieman hermostuneeksi ihan sen takia, että Milo on aikasemmin mennyt yllättävistä vauvojen rääkäisyistä ja vähän vanhempien ilon kiljahduksista aivan paniikkiin. No me jäimme kuitenkin paikanpäälle syömään. Kirosin, että Milon kuulosuojaimet olivat jääneet kotiin ja saataisiin hotkia ruoka kitusiin ja häipyä paikalta salamana. Noh Milo yllätti meidät täysin. Meteliä riitti ja yllättäviä ääniä tuli vähän väliä kun ilonkiljahdukset pääsivät muilta ilmoille liukumäessä ja pallomeressä. Miloa nämä eivät vaivanneet pätkän vertaa vaan hän tyytyi syömään ranskalaisia ja ihmettelemään ja seurustelemaan meidän kanssa. Syksy on tosiaan täällä ja koska kelitkin ovat suosineet niin syksystä ollaan nautittu ulkosalla mahdollisimman paljon. Milosta syksyisiä kuvia otti pikkusiskoni yhtenä aurinkoisena päivänä tällä viikolla. Suuret kiitokset ihanista kuvista hänelle. Eilen kävimme saamassa sairaalassa ohjeistuksen Milon kasvuhormoni pistoksiin ja Milo saikin ekan pistoksensa. Meillä on hieno laite, johon asetetaan tiedot ja se hoitaa loput vaan nappeja painelemalla. Milo saa siis iltaisin tästä eteenpäin kasvuhormonia pistoksina. Laite jolla koko tapahtuma hoidetaan näkyy alla olevista kuvista. Milo sai laitteeseen oikein vaihtokuoretkin. Meillä on ollut kokeilussa nyt kirkasvalolamppu ja on pakko myöntää, että kyllä se toimii. Meillä oli muutama yö välissä, kun Milo nukkui huonosti oudon kutisevan ihottuman takia. Nyt kun ihottumasta on päästy niin unet on taas parantunu. Eli kirkasvalolamppua on pidetty päällä ennen nukkumaanmenoa iltapuuhien ajan (iltasatu, unilaulu, vaipanvaihto, iltalääkkeiden anto) jonka jälkeen kaikki valot sammutetaan ja Milo jää nukkumaan pimeään huoneeseen. Ennen lamppua Milo nukkui 4-6 tuntia yössä ja nyt kirkasvalolampun käytön aloituksen jälkeen Milo on nukkunut vähintään 7,5 tuntia mutta parina yönä jopa 9 tuntia. Meikäläiselläkin alkaa pikkuhiljaa olla levännyt olo!
Haluan tuoda teille tietoon yhden mahtavan jutun!! Nimittäin tämän - HSTV vei näkövammaiset Ronja Hampfin ja Aletta Vuorelan katsomaan Onneli ja Anneli elokuvaa ja kokeilemaan kuvailutulkkaus sovellusta. Linkki: http://www.hs.fi/kulttuuri/a1305991805847?jako=48d8f39684f473033b57e72c69f4a53f Toisekseen me saatiin eilen lainaan kirkasvalolamppu. Kaks viikkoa on nukuttu 5-6 tuntia yössä. Viime yönä nukuttiin kirkasvalolamppu kokeilun jälkeen 9 tunti.
Niinkuin tiedätte niin meillä ei ole koskaan nukuttu hyvin. Tietysti aluksi se meni vauva-ajan piikkiin. Sen jälkeen kun Milo täytti vuoden on kokeiltu kaikkea paitsi uni koulua. Eri päivä rytmejä, eri mittaisia päiväunia jne. Millään ei ole ollut vaikutusta huonoihin ja lyhyisiin yöuniin. No niinkuin tiedätte niin viime lääkäri reissulla saatiin melatoniiniin resepti. Se ei auttanut kuin nukahtamiseen. Samalla reissulla neurologi kertoi tutkimuksesta, jossa oli näkkäreille kokeiltu kirkasvalolamppua. Eli vähintään 15 min kirkasvalolampun alla illalla just ennen nukkumaan menemistä ja sitten kaikki valot pois ja ihan pimeään huoneeseen jäädään ja aletaan nukkumaan. Eilen sitten päästiin kokeilemaan kirkasvalolamppua ja illalla tehtiin iltapuuhat sen valossa sängyllä (laulelua, iltasatu, vaipanvaihto, iltalääkkeet) n. 20 min ja sitte hyvät yöt, valot pois ja unille. En tiedä onko vain sattumaa mut toi pikku äijä nukkui 9 tuntia aikasemman 5-6 tunnin sijaan ja koko yön. Testailen nyt tän viikon ja jos parina seuraavanakin yönä käy näin hyvin niin sitten uskon ja me hommataan lamppu omaksi. Tämä siis pitäis auttaa myös täysin sokeita siksi, että kirkasvalolampun valo on niin tehokas että tieto valosta kulkee ihon valo reseptoreiden kautta aivoihin. (Tai näin minä asian ymmärsin, mutta siis jollain tavalla ihon kautta menee tieto valosta aivoihin.) Sitten kun valot sammutetaan niin aivot ymmärtävät, että on yö ja melotoniinia erittyy tasaisesti ja pidempään, jolloin unet pitenevät. Lamppua ei tarvitse käyttää nyt jatkossa tästä ikuisuuteen vaan noin viikon kaksi jonka jälkeen aivojen pitäisi olla asettautuneet oikeaan vuorokausirytmiin. Lamppua tarvitaan taas siinä kohtaa jos tämä rytmi jostain syystä häiriintyy. :) Syksyisen kirpsakkaa viikonloppua kaikille! Tänään on koulussa tääs käyty kääntymässä ja unohdin liikunta kamat kotiin. Niitä tarvittiin, kun jalassa oli farkut ja tiedossa reippaampaa meininkiä taidon ohjauksen ja mun tapauksessa opettelun merkeissä. Kävinpäs siinä sitten pikapikaa Skanssissa Stadiumin ale tangot penkomassa ja löysin kivat mustat treenipökät ja pari uutta paitaa. Käytiin saunomassa minun vanhempien luona niinkuin meillä usein perjantaisin on tapana. Nyt on ihana saunan raikas olo koko perheellä. Etenkin tällä pikku töyhtöhyypällä. Milo rakastaa suihkussa, kylvyssä ja saunassa käymistä. Se on hänelle sellanen päivän koho kohta. Kotiin päin ajellessa pysähdyttiin kaupan kautta. Minun piti käydä hakemassa perjantai karkit, mutta siinä ovista sisään mennessä heijastui peilikuva ikkunasta. Vaikka olenkin sinut itseni kanssa niin mielelläänhän sitä olisi vähän paremmassa kunnossa. Karkit vaihtuivatkin vähän muihin perjantai eväisiin, joista tässä alapuolella kuva. Ne jotka minua yhtään enempää tietää, tietävät että rakastan teetä. Niinpä perjantai karkkipussi vaihtui vihreään luomu teehen. Hirmuisen herkullista! Rauhaisaa ja reipasta viikonloppua kaikille! :)
Toisinaan sitä miettii, että mitä tulevaisuus on minun varalleni vielä suunnitellut. Viimeiset kaksi vuotta on ollut melko raskaita, se on pakko myöntää. Mukaan on mahtunut paljon iloa, surua ja rakkautta. Nyt on hyvä olla vaikka välillä väsyttääkin vähän enemmän. Tällä hetkellä se on enemmän ihan unen puutteesta johtuvaa väsymystä eikä niinkään sitä henkistä, mitä ehkä oli aikaisemmin enemmän. Olen positiivinen tulevaisuuden suhteen ja minulla on toiveita tulevaisuudelta. Haluan, että Milolla on hyvä olla ja päiväkoti saadaan aloitettua ilman suurempia ongelmia. Toivon, että löydän sen oman tieni työelämässä ja voin väittää, että aika oikeilla jäljillä aletaan olemaan mitä tuntemuksia minulla on tuosta opiskelusta fysioterapeutiksi herännyt. Toivon, että elämä on sen verran seesteistä, että siihen mahtuu mukaan liikunta aktiivisemmin ja pääsisin elämäni kuntoon.
Toisinaan pohdin hyvin kaukaisilta tuntuvia asioita. Tänään mietin Milon koulun aloitusta lukiessani TÄTÄ blogitekstiä. On ihana lukea Leon äidin kirjoittamaa blogia, sillä Milolla ja Leolla on sama diagnoosi hyvin samanlaisilla piirteillä. Tänään ollaan ihan kotona. Yritän saada hieman väsyneet aivosoluni tallentamaan muistiin yläraajojen luita latinaksi. Yöllä herättiin vaihteeksi joskus kahden ja kolmen välillä, joten päikkäreille mentiin jo kymmeneltä. Yhteensä Milo nukkui yöllä vain neljä tuntia. Toivon tosiaan, että lääkäreillä olisi ensi viikolla siihenkin jotain apua tai keinoja antaa. Olisi mukava nukkua ihan oikean mittaiset yöunet. Mukavaa ja rauhaisaa torstaita kaikille lukijoille! :) Joku ihana lukija jo muistuttelikin mua blogin päivittämisestä ja nyt se sitten tapahtuukin. Viikon ajan jo olenkin miettinyt, että olisi taas kirjoiteltavaa mutta kouluhommat on pitäneet kiireisenä. Tosiaan mulla alkoi nyt opinnot kohti fysioterapeutin ammattia ja voisi sanoa, että olen ihan pähkinöinä tästä. Koulu tuo mukavasti uusia juttuja arkeen pitkästä aikaa vaikka tietysti sen mukana tulee stressiäkin. Eniten ehkä siinä muodossa, että miten sovittaa arki milon menojen kanssa yhteen ja kuka hoitaa milloinkin, kun päiväkoti alkaa vasta tammikuussa. Koulu ei itsessään ole vielä ainakaan tuntunut raskaalta vaan erittäin virkistävältä. Vihdoin tuntuu siltä, että se ammatti johon haluan isona saattaa olla viimeinkin löytynyt. Milo on nyt viettänyt minun koulupäivät Larin äidin kanssa. Sain koulussa sumplittua niin, että tämän syksyn olen suurimmaksi osaksi monimuoto-opiskelijoiden kanssa samoilla kursseilla niin koulupäiviä on silloin viikossa pääsääntöisesti 1-2. Ihanaa, että oma tukiverkko on niin auttavaista ja tällaiset järjestelyt onnistuu. Välillä sitä miettii niitä perheitä, joilla asiat eivät ole yhtä hyvin. Milloin he saavat hengähtää tai miten hoitamaan arjen pyörityksen ilman kenenkään apua? Ymmärrän, että tukiverkko joka meilläkin onnekkaasti on ei ole lainkaan itsestään selvyys ja olen läheisistämme äärettömän kiitollinen. Omat liikunnat on jäänyt nyt taas vähän sellaiselle fiilis pohjaiselle treenailulle. Tässä kohtaa se on ollut varmasti ihan fiksua, kun kuormitusta on ollut tuolta koulun suunnalta. Nyt kun koulukuviot on selvillä niin eiköhän taas saada vähän järjestelmällisemmäksi tuota treenailuakin. Koirien kanssa on ahkerasti lenkkeilty ja kotijumppaa harrastettu. Lari mulle teki ihan omilla pikku kätösillään foamrollerin viemäriputken pätkästä, pakkasmatosta ja ilmastointiteipistä, kun olin sellaista jo hetken aikaa kinunnut. Nyt on sitten sillon tällön iltasella rullailtu ja Milo käyttää sitä megafonina. Milo vietti ensimmäisiä kalenteri nimipäiviäänkin, sillä nimi "Milo" lisättiin nimipäiväkalenteriin tänä vuonna. Nimppareita ei sen enempää vietetty, mutta muutama lahja tuli pikku herralle siitä huolimatta. Lemppareiksi valikoitui marakassit. Sen verran paljon on viime aikoina musisoitu, ettei varmasti ole epäselvää mistä Milo tykkää. Milo on soitellut hoidossa xylofonia, kotona ollaan soiteltu tuota sähköpianoa ja sitten kaikki helistimet ja kolistimet on pop.
Ensi viikolla ois sitten taas TYKSin keikka tiedossa ja saadaan taas ajantasaiset mielipiteet lääkkeistä ja kehityksestä niin neurologilta kuin endokrinologiltakin. Ensi viikkoa siis odotellessa! Kotiutuminen kuntoutusjakson jälkeen ja koulun aloittaminen on sujunut hyvin pientä flunssaa lukuunottamatta. Melkoisen vauhdikas on viimeinen viikko ollut ja mukaan on mahtunut niin naurua kuin turhautumisen kyyneleitäkin. Koulu siis alkoi. Uusi sääntö on, että opiskelua ei voi siirtää kuin kolmesta syystä: 1. intti 2. äitiys- tai vanhempainloma 3. opiskelun estävä sairaus tai vamma. No mun suunnitelmahan oli, että jos opiskelu monimuodossa ei syksyn aikana onnistu niin siirrän opintoja tammikuulle kun Milolla on hoito paikka. Tämä ei olekaan mahdollista kahdesta syystä 1. tuo uusi sääntö estää sen koska en kuulu mihinkään edellä mainittuihin ryhmiin ja 2. tammikuussa ei voi alottaa fysioterapia opintoja kun ne alkavat vain syksyisin.
Olin jo kesällä hyvissä ajoin kouluun yhteydessä ja sopisin tapaamisen opinto-ohjaajan ja tuutor-opettajani kanssa. Halusin saada selville miten opiskeluni tulevat onnistumaan Milolla kun ei sitä hoitopaikkaa ole eikä ole vielä ihan valmiskaan sinne päiväkodin hälinään noiden ääniyliherkkyyksiensä kanssa. No minulle sanottiin ettei ole varmaa saanko osallistua monimuotototeutuksen kursseille koska niillä ei ole välttämättä tilaa tai eivät ota päivätoteutuksen puolelta opiskelijoita. Jännitin sitä sitten kaksi päivää kunnes sain tiedon, että syksyn opiskelut järjestyy. Tänään olen tavannut taas tuutor-opettajaa, jonka kanssa tehtiin tarkemmat suunnitelmat ja otin myös yhteyttä kursseja järjestäviin opettajiin ja selitin tilanteen. Tammikuussa sitten jatkan taas oman ryhmän mukana. Tuntui kyllä hyvältä taas kuulla sanat "kyllä kaikki järjestyy". :) Kauniilla sanoilla, silloin kun niitä tarkoittaa, on suuri merkitys. Haluan kiittää sitä naista, joka tänään tuli juttelemaan minulle pitseriassa. En häntä tuntenut ollenkaan, mutta hän pysähtyi lähtiessä meidän kohdalle ja kysyi satuinko olemaan "kaninkolossa" blogin kirjoittaja. Menin aivan hämilleni mutta sain vastattua, että kyllä olen. Nainen kiitti blogista ja sanoi; sinä olet hyvä äiti. Hän myös kertoi miten teen asiat oikein ja että minulla on ihana poika. En osannut kuin kiitellä mutta nuo sanat ja vilpitön välittäminen koskettivat minua hurjasti. Päiväni oli pelastettu tuon tuntemattoman naisen muutamista kauniista sanoista. Tuntui, että sitä minä juuri tarvitsin, vähän kannustusta siitä että kaikki on hyvin. Kummasti energiat nousivat illaksi vaikka iltapäivällä olo oli kaikkensa antanut ja rättiväsynyt. Päässä risteili ajatuksia siitä viitsiikö sitä koulua nyt aloittaa vai pitäisikö hakea ensi vuonna uudestaan, kun hommat ei menneetkään niinkuin alunperin suunnittelin. Kyllä se nyt kuitenkin on niin, että koulu alkaa ja minusta tulee 3,5 vuoden päästä viimeistään fysioterapeutti. :) Syksykin alkaa tulla. Aamulla oli jo aika vilpoisa koiria ulkoiluttaessa. Pitäkää toisistanne huolta! Lämmittäkää kauniilla sanoilla! |
AuthorBlogin kirjoittaja on.. Archives
December 2018
|