Terkuin,
Kaninkolon pörriäiset
|
Tahti vain kiihtyy ennen kuin helpottaa ja pääsee vähän latailemaan akkuja kesäloman merkeissä ennen ensi lukuvuoden rutistuksia. Toimintaa on siis riittänyt niin koulun osalta kuin Milonkin asioita sumpliessa ja järjestellessä. Enää parisen viikkoa koulua ja sitten saa hetkellisesti jättää tentit ja deadlinet taakse. Meille kuuluu hyvää ja vaikka se korvatulehdus ja flunssa Milon lopulta yllättikin niin niistäkin on nyt tällä erää selvitty. Toivotaan, että hetken saisimme nyt huilata ja olla edes niiltä pöpöiltä rauhassa. En keksinyt teille tällä kerralla mitään erityistä aihetta mistä kirjottaa mutta halusin teitä lukijoita muistaa ja muistuttaa, että täällä sitä vielä ollaan. Niinpä tässä olisi pläjäys kuvia ihan meidän tavallisista arkisista hetkistä. Aurinkoista loppuviikkoa ja kesän odotusta!
Terkuin, Kaninkolon pörriäiset
0 Comments
Ajattelin jo, ettei näitä ylläolevia kuvia voi tänä vuonna mihinkään laittaa, kun ulkona alkaa olla niin keväiset ilmat ja tuo luminen maisema näytti niin synkeältä. Noh aamulla meidän pihaa ainakin peitti valkoinen lumipeitto niin, että päätin ilostuttaa teillä näillä kuvilla vaikka tämän postauksen aihe ehkä vähän nyt poikkeaa kuvista.
Viime viikolla oli taas sellainen päivä, että kaikki ärsytti. Jokainen tietää millaista se on! Tuntuu ettei mikään mene niinkuin haluaisi, hommia on kasaantunut hirmuisesti ja kaikki tuntuu tappelevan vastaan. Vanhemmuus on välillä aika rankkaa. Erityislapsen vanhemmuus on välillä todella rankkaa. Tuona päivänä, kun kaikki ärsytti, olisin vaan halunnut hetken olla pelkkä äiti. Mulle oli kertynyt rästiin Milon paperihommia ja asioiden hoitamisia ja selvittelyitä ja lääkäreille soittelemisia ja kaikki nämä koulu ja työjuttujen päälle. Lisäksi Milollakin oli huono päivä ja lääkkeitä ei oltaisi haluttu syödä, flunssan poikanen vaivasi (meillä se tarkoittaa ekstra tarkkaa arviointia Milon tilasta ja kuumeen mittailua tasaisin väliajoin) ja kasvuhormonipiikin laittaminen oli kamalinta maailmassa, samoin kaikki ylimääräiset äänet. (Onneksi mulla on Lari, harmittavaisesti tuona päivänä hän vaan sattui olemaan aika pitkän päivän töissä.) Mun olisi mieli tehnyt vaan heittää hanskat hetkeksi jollekin toiselle ja olla ihan vaan äiti ja hoitaa mun flunssasta lasta vierihoidossa ilman yhden yhtä ajatusta Milon tilan arvioimisesta flunssan ja kaiken muunkin osalta tai ilman aikataulun kyttäämistä ja lääkärien soittoja tai lääke ja kuntoutustasioista. Eihän se niin tietenkään mene. Siirsin hommat sitten vielä parilla päivällä, vaikka se usein saakin pientä ahdistusta aikaan, ja keskityin siihen, että tarkkailin Milon tilan muuttumista. Eihän se pientä flunssaa, räkänokkaa ja yskää pahemmaksi mennyt missään vaiheessa. Silloin kun toisella on vaan pienikin hätä niin oma hälytysvalmius hyökkää päälle. Välillä sitä todella toivoo, että saisi olla "vain äiti". Murehtia siitä onko murot syöty ja lapsella puhtaat vaatteet päällä ja että koti olisi edes jotenkuten siistissä kunnossa. Saisi unohtaa lääkkeiden antamisen montakertaa päivässä, ei tarvitsisi miettiä onko niiden annosmäärät jäämässä pieneksi vai onko oireet jotain muuta, ei tarvitsisi pelätä muita sairauksia, ei tarvitsisi huolehtia tavallista enempää lapsen tulevaisuudesta ja pärjäämisestä tässä yhteiskunnassa, ei tarvitsisi täyttää satoja lappuja vuodessa eri viranomaistahoille, jotka vastaavat Milon kuntoutuksesta, hoidosta, kehityksen seurannasta, lääkkeistä, ei tarvitsisi miettiä miten sovittaa kaikkien aikatauluja yhteen, että kuntoutuskäynnit ja palaverit saadaan mahdollistettua ja, että Milo saa parasta mahdollista kuntoutusta. Huh! Onneksi tuo päivä on nyt jo takana päin. Ne ovat vain niitä hetkiä, kun tuntuu ettei se hapen vetäminenkään riitä, kun sehän on ihan sitä meidän elämää ja arkea mitä ei pakoon pääse. Suurimman osan ajasta nautin elämästä täysin rinnoin mutta satunnaisesti väliin mahtuu näitä päiviä kun kaikki ärsyttää ja kiukuttaa. Eikä silloin auta muuta kuin hetken kiukuta ja jatkaa eteenpäin pikkuisen päättäväisemmin. Päättäväistä viikonalkua teille lukijat ja jaksamista vaikeiden päivien yli. Suunnitelmissa olisi teille tehdä pieni video tervehdys kunhan aikaa järjestyy. Hei vaan kaikille lukijoille ja pahoittelut blogihiljaisuudesta. Niinkuin ehkä siitä arvata saattaa niin meillä elellään aika hektistä kevättä tällä hetkellä. Mun opiskelu tahti vaan kiihtyy ja kiristyy ennen kesälomia ja myös Milolla on paljon ohjelmaa kuntoutus rintamalla. Laitan seuraavaan kirjoitukseen kuvan Milon kävelytelineestä, joka saatiin apuvälinekeskukselta Milon päiväkotipäiviä virkistämään. Sen lisäksi päästään helsinkiin Milon kanssa muutamaan otteeseen puheterapiaan sellaiselle terapeutille, joka on paljon tehnyt just näkövammaisten lasten kanssa. Siitä oon kyllä niin onnellinen. Yksi ylimääräinen sairaala reissukin saatiin tehtyä, kun oltiin koko perhe oksennustaudissa. Milon kohdalla se tietysti tarkoittaa sitä, että hänet on saatava kanyyliin, jotta lääkkeet saadaan menemään taudista huolimatta. Onneksi Milon osalta tauti meni nopeasti ohi ja yhden yön jälkeen hänkin pääsi taas omaan sänkyyn nukkumaan. Päiväkodissa Milo on viihtynyt hyvin, joskin tietty toisinaan päivän jälkeen ollaan aika väsynyttä poikaa. Milo liikkuu paljon enemmän ja konttailyy ympäri olohuonetta. Uusin taito on kiivetä olohuoneen pöydän päälle. Päiväkodissa välillä askarrellaan, maalataan ja piirustetaan ja sitä varten sinne toivottiin kansiota. Vihdoin ja viimein sai tämä äitikin sitten aikaiseksi hommata Milolle kansion ja askarteli siihen kanteen Milolle sopivalla tavalla hänen nimensä niin meidän aakkosilla kuin piste-aakkosillakin. Ollaan me vähän ehditty kotiakin rempata ja kyläilemässä käydä. Yritetty ainakin. Sitten kun koulu loppuu ja Milonkin kuntoutus ruljanssit rauhoittuu niin meitäkin varmasti nähdään taas useammin liikenteessä. Tällä hetkellä sitä on ollut välttämätöntä keskittyä Milon hyvinvointiin ja heti toisena omaan. Sitä onkin sitten toteutettu niin liikunnan kuin levonkin merkeissä. Nyt onkin taas aika hakea Milo hoidosta ja lähteä sen jälkeen toteuttamaan koulutöitä projektitöiden muodossa illaksi Turun suunnille. Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille. Toivottavasti lisääntyvä valo on teissäkin lisännyt virtaa!
Kaikkien meidän olisi hyvä nauraa. Etsiä elämästä niitä asioita, jotka tekevät meidät onnelliseksi ja asioita, jotka saavat meidät nauramaan. Etsiä ympärille ne ihmiset, jotka saavat hymyn huulille. TÄMÄN linkin takaa löytyy tietoa nauramisen hyödyistä. Olen niitä tähän seuraavaksi poiminut:
"Sanotaan, että nauru on elämän hyvä voimavara. Naurulla on monenlaisia terveysvaikutuksia. Se nopeuttaa hengitystä, vahvistaa vatsalihaksia ja aktivoi kyynelrauhasia. Nauramisen on todettu laukaisevan elimistössä luonnollisia kivunlievittäjiä ja tuottavan yleistä hyvän olon tunnetta." "Kunnon naurussa on voimaa; se purkaa stressiä, rentouttaa ja vapauttaa. Yhteinen hekotus luo yhteenkuuluvuuden tunnetta, avaa jopa hankalia tilanteita. Nauru tarttuu helposti, joten ota nauru päivittäiseen käyttöön." Paljon naurua ja onnen hetkiä teidän lukijoiden viikonloppuun! Viime kirjoituksessa tulikin jo ilmi, että olen ryhmäliikuntojen ohjaamisen aloittanut. Sijaistelen Bodypump tunteja ja perjantaisin vedän SH'BAM tunnin Salon Gym&FitnessCenterillä (tervetuloa mukaan!). Kummatkin tunnit ovat juuri sellaisia minulle sopivia ja tykkään kauheasti. On ihana treenailla porukalla niin, että hiki lentää ja hyvä musiikki soi taustalla!
Viimeaikoina sitä on myös itse päässyt taas treenailemisen makuun. Sitä se aina aika ajoin vaatiikin nimittäin motivaation löytämistä. Jokaisen oliskin hyvä löytää sellanen liikunta harrastus minkä parissa viihtyy ja mitä tekee mielellään. Mä oon aina tykännyt liikkua mutta tanssi on se minkä pariin kuitenkin palaan. Toinen asia mistä tykkään on kaikenlainen temppuilu ja kiipeily. Mun suuri haave oliskin perustaa sellanen aikuisten sisäleikkipuisto! :D Kuntosalilla käyminenkin on ihan mukavaa puuhastelua muiden harrastusten ohessa mutta ei musta ole pelkäksi punttipirkoksi. Tällä hetkellä kuntosalilla käyminen on sellainen villitys johon ihmiset hakeutuu. Kuntosali on oiva paikka muokata omaa vartaloa ja kasvattaa voimia. Ei kuitenkaan saa unohtaa ettei se suinkaan ole ainoa. Jos salilla puuhastelu ei ole sinun juttu niin älä lyö hanskoja tiskiin vaan lähde kokeilemaan muita urheiluharrastuksia! Se on ihana tunne kun tajuaa, että tämähän on just se juttu mitä olen elämään kaivannut. Ihminen on luotu liikkumaan ja liikuntaa tulisikin harrastaa monin tavoin. Liikunnalla on positiivisia vaikutuksia niin kehoon kuin mieleenkin. Toisilla se on juuri sitä kuntosalilla käymistä, toisilla juoksulenkkien tekemistä, toisilla tanssia, toisilla pallopelejä ja joukkuelajeja, toisilla hiihto ja toisilla uiminen tai jooga. Eikä kukaan ole määrännyt niin, etteikö voisi harrastaa useampaa lajia. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Liikuntaa on myös sienestämässä käyminen ja pihatöiden tekeminen. Liikunta yhdessä levon ja hyvälaatuisen ravinnon kanssa tekee meistä terveen kokonaisuuden. (Joojoo, tiedetään, täällä se sisäinen fyssarin alku Roosa nyt pääsi vauhtiin ja "paasaamaan". Antakaa anteeksi ;)) Jos liikunta tuntuu pakkopullalta, et ehkä ole vielä löytänyt sitä sulle sopivinta tapaa liikkua. Mä haastankin kaikki lähtemään tällä hiihtolomaviikolla, mitä siitä on jäljellä niin liikkumaan ja ehkä jopa kokeilemaan jotain itselle uutta liikuntamuotoa! Me täällä Kaninkolossa keskitytään kehoa huoltaviin liikuntamuotoihin, kun meinaa flunssa iskeä. Eli venyttelyä ja rauhallista käpsyttelyä koirien kanssa luvassa, että päästään perjantaina TANSSIMAAN! Milo pääsee tänään näkemään tohtoria, jos se vaikka määräis yskänlääkettä ärsyttävään yskään. Muita harmeja pientä nuhaa lukuunottamatta ei kuitenkaan ole onneksi ollut. Toivottavasti pysyy kaikilla muillakin pöpöt piiloissaan! (Tiesitkö, että liikunta terveenä lisää myös vastustuskykyä. Kipeänä on kuitenkin parempi sairastaa ensin pöpöt kunnolla pois ennen kuin lähtee taas liikkumaan.) Voihan jummi sentään! Helmikuu on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Helmikuun ensimmäiset päivät vietettiin Milon kanssa TYKSissä kuntoutussuunnitelmaa varten arvioitavina. Oli ihanat terapeutit ja henkilökunta ja siitä heille lämmin kiitos. Uusi kuntoutussuunnitelma tehtiin ja sairastumisilta vältyttiin vaikka sitä olikin osastolla liikkeellä. Kuten kuvasta näkyy niin tässähän ollaan päivä unilla TYKSissä. Vai mitä? Viime viikolla jouduin jättämään vielä hartia ja niska hieronnan tunnin väliin TYKSin palaverin takia. Vaikka sen joudunkin nyt korvaamaan niin palaverissa tuli niin ihania uutisia, ettei haittaa. Siitä kerronkin lisää jos todella tämä asia, jonka takia ne onnen kyyneleet vuodatin tuleekin toteen! Jäätte siis jännityksellä odottelemaan, että mitä se onkaan! Milon fysioterapiaa jatketaan edelleen kahdesti viikossa ja siitäkin olen erittäin iloinen. Huomenna on luvassa soitto tukikenkä asioissa. Milo saa tukisandaalit korjaamaan jalan asentoa seistessä ja sinne täytyy nyt varata sovitus aika, että saadaan herralle kunnon popot jalkoihin seisomaharjoituksiin. Koulujuttuja on ollut nyt melko paljon mutta ne tasapainottavat tätä arkea mukavasti. (Tosin Larilta kysyttäessä hän saattaa huomauttaa minun "pienistä" kiukkupuuskista, joita silloin tällöin ilmenee ennen isojen kirjalliten töiden palautuksia. Töitäkin on saanut tehdä ja se vasta ihanaa onkin. Viime viikonlopun vietin Helsingissä LesMillsin SH'BAM koulutuksessa ja pääsin seuraavaan vaiheeseen. SH'BAM on kaikille suunnattu tanssillinen ryhmäliikuntatunti, jossa annetaan hyvän musiikin ja fiiliksen viedä! Jos pieni mainos sallitaan tähän väliin niin tervetuloa perjantaisin (alkaen 26.2) klo 18-18.45 Salon Gym&Fitness Centerille (GFC) aloittamaan viikonloppua joraten mun kanssa. Ensimmäinen kuva Helsingistä koulutuksesta ja toinen maanantailta, kun käytiin Milon kanssa harjittelemassa koreografioita salilla. Ukko kyllä nukkui koko puoltoistatuntia kun äiti treenas. :D Tänään olin taas koulussa ihmettelemässä motorista ja sensorista hermostoa ja sen toimintaa, sekä oppimassa lihasten voiman tuotosta, tutkimisesta ja harjoittamisesta. Milo vietti päivän isin kanssa kotona sillä eilen illalla pikkukaverille tuli räkäisen nenän lisäksi hieman lämpöä. Tänään ei vielä kuumetta ole ollut mutta hieman yskiväinen kaveri on. Toivotaan, että pöpöt väistyvät pian. Mitääääää!! :) Ihanaa loppuviikkoa lukijat. Silittäkää ja halatkaa rakkaitanne nimittäin kosketuksella on parantavia voimia! Vessapapereiden lajittelua :)
Aika tuntuu lentävän tällä hetkellä ihan hurjaa vauhtia. Milo täytti eilen kaksi vuotta ja ajatukset kävi välillä siellä kahden vuoden takaisessa syntymässä. (Voit lukea siitä lisää vanhassa kirjoituksessani Mitä muistan Milon syntymästä?) Syksyllä vielä epäilytti moni asia, kuten se mahtaako meidän neurologin kanssa asettama tavoite siitä, että kaksivuotiaana seistään itse tukea vasten, toteutua ollenkaan. Noh kyllähän se toteutui. Viimeisen kuukauden aikana on kehitystä tapahtunut niin paljon niin motoriikan kuin monen muunkin osa-alueen kuten puheen kehityksen osalta. Se tekee minut niin onnelliseksi Milon puolesta. Kyllähän Miloa välillä turhauttaa kun asioista ymmärretään enemmän kuin osataan itse tuottaa ja sitten, kun sanat puuttuu niin ilmaistaan itseä raivoamisella. Siihenkin saatiin Helsingistä tällä viikolla apua. Synttäri päivää vietettiinkin siis Helsingissä Milon yksityisen kuntoutus jakson päätöksen merkeissä. Oltiin Milon kanssa tiistaista perjantaihin siis Iiris-keskuksessa saamassa apuja ja neuvoja arkeen ja päiväkotiin. Oikein antoisa viikko ja taas vähän viisaampana jatketaan tätä meidän matkaa. Milo pääsi Helsingissä uimaan ja siitäkös riemu repesi. Ei edes muiden lasten itkut ja riemunkiljahdukset pelottaneet ollenkaan. Vanhemmillekin oli pari liikunta kertaa järjestetty viikolle. Keskiviikko iltapäivänä pelattiin maalipalloa ja torstai aamuna vesijumpattiin ja kuinkas muutenkaan kuin silmät sidottuina. Synttäri sankari oli viikon jälkeen niin poikki, että suurin osa suuresta päivästä meni nukkuen. Niin se vain tuollainen vieras ympäristö, vieraat ihmiset, häly ja melu ottaa veronsa. Tänään herättiin kuitenkin uuteen päivään jo oikein reippaina. Seuraavalla viikolla jatketaan kuntoutus asioissa. Meillä on nimittäin maanantaista torstaihin kuntoutussuunnitelman kartoitusta TYKSissä. Vietetään päivät sairaalalla mutta päästään sitten onneksi kotiin yöksi. Tarkoitus on viikon aikana tavata useampaan kertaan neurologia, fysioterapeuttia, toimintaterapeuttia, puheterapeuttia, psykologia ja ehkä myös näönkuntoutusohjaaja tulee meitä moikkaamaan. Sen lisäksi samalla reissulla hoidetaan endokrinologin tapaaminen, että saadaan lääkeasiat tarkistettua taas ajantasalle. Siinä sitä on sitten taas kuntoutusasioita hetkeksi riittämiin. Nyt nautiskellaan ja huilitaan tämä viikonloppu. Minulla tosin on muutama koulu homma, jotka odottavat tekijäänsä ja ensi viikolla ensimmäiset ryhmäliikuntatuntien sijaistukset niin niiden suunnittelun viimeistely tehdään myös viikonlopun aikana kuntoon. Milo 2 vee toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua! :) Ompas taas vierähtänyt viime kirjoituksesta aikaa. Joulu meni mukavan rauhallisesti ja samoin uusi vuosi. Tuli syötyä hyvin ja riittävästi.
Vuosi onkin sitten alkanut ihan täydellä tohinalla. Milo aloitti päiväkotiuransa ja minä olen järjestellyt ohjaushommia ja kouluhommia urakalla. Koulu alkaa minulla vasta ensiviikolla mutta päätettiin viedä Milo jo tutustumaan päiväkotiin tällä viikolla, että minulla olisi sitten ollut mahdollisuus syöksyä sinne pelastamaan Milo (tai ehkä päiväkodin henkilökunta) kiukku- tai pulmatilanteilta. Noh eihän minua sinne tarvittu. Toki nyt alkuun kaikki ei suju ihan niin sulavasti, kun opetellaan tuntemaan toinen toisiamme ja ymmärtämään Milon päähänpistoja. Mistä tää äiti on oikein iloinen on se, että Milo on tosi hienosti sietänyt muiden lasten ääniä. Toki sitä välillä mennään huilailemaan hiljasempaan huoneeseen mutta sitten taas jatketaan. Milo myös vaikuttaa pitävän omasta henkilökohtaisesta avustajastaan sillä perjantai aamuna hänkin sai jo halauksen ja suukon, kun tultiin päiväkotiin. Milo myös jää ihan mielellään sinne syöpöttelemään aamupalaa niin se on tehnyt tämänkin äidin asioille lähdöstä vähän helpompaa. En uskonut, että ensimmäinen aamu olisi ollut mitenkään ihmeellinen. Mietin, että siinähän se menee, jätän Milon hoitoon ja haen päiväunien jälkeen. No Big Deal. No olihan se sitten kuitenkin vähän kurkustakuristavaa maanantaina jättää Milo "vieraiden" hoidettavaksi. En edes voi sanoa, että henkilökunta olisi vierasta kun tiesin jo etukäteen 50% heistä. Milo kuitenkin jäi tyytyväisenä mussuttamaan puuroa ilman minkäänlaista hätää siitä, että äiti lähtee nyt. Innolla sitä jää odottelemaan, mitä tuo päiväkotiin siirtyminen tulee tekemään Milon kehitykselle. Tällä viikolla on riittänyt myös minulla kiirettä siitä huolimatta, että Milo on ollu hoidossa. Alkuviikko meni kouluttautuessa spinning jutuissa ja treenatessa niin ohjaustunteja kuin omaksi iloksi salille. Lueskelin myös jo tulevia materiaaleja koulussa alkavia uusia kursseja varten, että on sitten jo ensimmäisestä tunnista alkaen kartalla. Loppu viikosta onkin iso osa ajasta mennyt tämän huushollin lämmittämiseen, kun iski ne paukkupakkaset. Vähän siinä ehti sivussa taas lueskella ja käydä koululla selvittelemässä kevään opintoja ja kursseille ilmottautumisia mutta myös kuvattavana. Oikein ihanaa ja reipasta alkanutta vuotta kaikille! Laittakaahan tarpeeksi vaatetta päälle niin ei palella! :) Jaahas eilen oli sitten se vuoden pimein päivä ja tänään jo alkaa helpottamaan ja päivä alkaa pitenemään. Tässä siis helpotus heille, jotka ovat kärsineet syksyn pimeydestä. Huomenna olisi myös jouluaatto. Meidän joulu menee ilman älylaitteita ja tietokoneita hyvästä ruuasta ja rakkaiden seurasta nauttien ja siksi kirjoittelenkin teille joulu kuulumiset jo tänään. Meidän joulukiireet on tänä vuonna jäänyt pois. Koko viikon Milo on tutkimusmatkaillut ja kolhinut itseään koko vuoden edestä. Otsassa komeilee siis muutama ruhje ja polvet on ihan mustelmilla mutta sehän ei menoa hidasta (öisinkään). Tänäkään vuonna ei olla joulua kotona vaan saadaan nauttia valmiista joulupöydistä Milon isovanhempien luona. Lukijoille haluan toivottaa oikein rauhallisat joulua ja onnellista uutta vuotta. Syökää hyvin, välittäkää toisistanne, nauttikaa joulusta ja tehkää niitä asioita, jotka tekevät teidät onnelliseksi.
Toivoo koko Kaninkolon posse. Viimeisen seitsemän päivän aikana on kyllä riittänyt puuhaa niin äidillä kuin lapsellakin. Aloitetaanpa vaikkapa viimeviikon lauantai aamusta eli seuraava tapahtui seitsemän päivää sitten. Lauantai aamu alkoi, etten sanoisi vauhdikkaasti. Oltiin juteltu, että viikonloppuna pitää laskea Milon pinnasängyn pohja puolivälistä ihan alas ettei kaveri keikahda lattialle, kun on alkanut tuo kiipeily kiinnostaa. No lauantai aamuna pohja oli puolessa välissä. Kävin antamassa Milolle lääkkeet ja lähdin hakemaan vaippaa kun Milon huoneesta kuuluu ilonkiljahdus sen jälkeen KOPS ja sitten itku. Pikkumies löytyi lattialta. Onneksi siinä rytäkässä ei käynyt kuinkaan ja säikähdyksellä selvittiin.
Minä lähdin pian tämän tapauksen jälkeen kohti Helsinkiä. Herttoniemessä piti olla yhdeksältä, sillä siellä alkoi LesMills Bodypump ohjaajien peruskoulutus. Siinä meni siis oma viikonloppuni treenatessa ja tietoa imiessä. Koulutus oli kaksipäiväinen ja kotiin pääsin vasta sunnuntai illalla lopen uupuneena, mutta tyytyväisenä kurssin läpäisemisestä. Nyt alkaa meikäläisen ura urkenemaan ryhmäliikunnanohjaajana. Bodypump ei jää ainoaksi ohjattavaksi tunniksi vaan muitakin "lajeja" on tulevaisuudessa tulossa mukaan. Niistä sitten myöhemmin lisää kun ovat ajankohtaisia. Milo vietti viikonlopun isovanhempien hoivissa niin, että Larikin pääsi kavereita moikkaamaan pitkästä aikaa. Maanantaina käytiin Milon kanssa aamulla päiväkodissa leikkimässä ja tutustumussa uudelleen kavereihin ja Milon avustajaan. Meni tosi hienosti ja Milo sieti olla jo pitkän tovin ilman kuulosuojaimia. Illalla kävin pienen 30 min juoksulenkin ennen saunaa. Tiistaina kävin toisen ohjaajan pumppi tunnilla ihan vaan virkistämässä muistia ja testaamassa opittuja taitoja. Keskiviikkona käytiin taas aamupäivällä ulkoilemassa päiväkodissa Milon kanssa ja muuten tämä äiti piti huilipäivä hikiliikunnasta. Käytiin pitkällä päivälenkillä vaunutellen koirien kanssa ja rullaillin illalla Larin tekemällä rullalla lihaksia. Milo päätti pitää jumppa illan ja yllätti meidät vanhemmat nousemalla seisomaan pinnasängyssä. Lari oli hakemassa Milolle tuttipulloa ja takaisin tullessaan siellä odotti iloisesti omilla jaloillaan seisova poika. Torstaina oli Milolla aamulla personaltrainerin tapaaaminen (fysioterapia) ja terapeutti on tosi tyytyväinen Milon kehitykseen ja jaksaa ihmetellä tätä tän hetkistä tahtia kun melkein puolivuotta tuossa alkuvuodesta junnailtiin aivan paikoillaan ja nyt kehitystä on tapahtunut joka tapaamiskerran välissä. Torstaina kävin itse Milon päiväunien aikana salilla heiluttelemassa puntteja. Eilen Lari sai kuvattua Milon iltajumpat ihan videolle asti siitä, miten se kaveri sieltä sängystä itsensä kiskoo ylös. Tänään on luvassa leikkiä ja olemista, vähän asioilla juoksemista ja ehkä pieni juoksulenkki tai jos oikein hurjaksi alan niin spinning tunti. Tästä aloittelen kirjoittelemaan nettitenttiä, joka on tämän vuoden puolella viimeinen kouluhomma. Sitten saa aloittaa virallisesti joululoman ja jatkaa vasta tammikuussa. Oikein rauhaisaa joulun odotusta kaikille lukijoille. Nauttikaa lähimmäisistä, älkääkä turhaan sitä joulu stressatko. Sieltä se tulee ilman stressiäkin. :) |
AuthorBlogin kirjoittaja on.. Archives
December 2018
|