Mahtava, opettavainen, silmiä avaava, tietoa lisäävä, vertaistukea antava, kehittävä... jne. Kaikilla noilla ja monilla muillakin sanoilla voisi viime viikon leiriä kuvailla. Olimme siis koko perheen voimin viime viikon maanantaista perjantaihin Helsingissä Näkövammaisten keskusliiton Iiris-keskuksessa sopparilla eli sopeutumisvalmennusleirillä. Leirejä järjestetään vauva-ikäisille, leikki-ikäisille, koululaisille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille. Leirejä on ryhmämuotoisia, jollaisella mekin nyt olimme. Leirillä oli meidän lisäksemme kolme muuta perhettä, joilla oli pienet näkkärit (näkövammaiset). Suunnitelmissa on jo kaksi yksityistä kuntoutusleirijaksoa ensi vuodelle. Se tarkoittaa sitä, että asiat eivät ole niin yleisiä kun näillä ryhmämuotoisilla leireillä, vaan keskitytään nimenomaan vain meidän oman lapsen "ongelmiin", kuntoutukseen ja arjessa selviytymiseen. Seuraavaa leiriä siis odotellassa. Jos jotain moitittavaa leiristä haluaa keksiä, niin sängyt olivat kovat, ruoka ei ollut ihmeellistä ja muiden perheiden näkkärit olivat jo kahden vuoden ikäisiä eli ihan samanikäisestä näkkäristä ei saatu kokemusta ja vertaistukea. Toisaalta se ei haitannut vaan pystyi kyselemään näiltä perheiltä mitä tuleman pitää. :) | Milo pääsi leirillä ensimmäistä kertaa kokeilemaan uimista. Vedessä olo oli yllättäen erittäin mukavaa ja Milo nautti polskuttelusta, läiskyttelystä ja vedessä plutaamisesta. Altaaseen päästiin kahteen kertaan. Sokealle uimahalli ei ole itsestään selvästi mukava ympäristö. Äänet kuulostavat siellä erilaiselta, sillä tilassa kaikuu niin kovin. Näin pienelle nämä äänet ovat myös uusia. Myöskään vesi ei ole kaikkien näkkäreiden mieleen ihan tuntokokemuksellisista syistä eli se ei tunnu miellyttävältä kun tunto on niin herkistynyt. Onneksi Milo kuitenkin tykkäsi, sillä vedessä leikkiminen auttaa myös motoriikan kehityksessä. Suunnitelmissa olisi vauva-uinti lokakuussa, jos vain suinkin päästään ryhmään. |
Miloa kuntoutettiin myös muilla tavoilla kuin vedessä. Meille vanhemmille opetettiin erilaisia kanto-otteita, jotka pitävät Miloa sellaisessa asennossa, että hän joutuu tekemään hommia ylävartalollaan. Meille opetettiin myös erilaisia tapoja pitää Miloa sylissä niin, että Milo hyötyy siitä ja se vahvistaa hänen lihaksiaan kehittää liikeratoja. Miloa jumpattiin myös niinä aikoina, kun me vanhemmat olimme kuuntelemassa luentoa. Miloa jumpattiin esimerkiksi jumppapallon päällä ja erilaisten terapia tavaroiden kanssa. Jokaisella näkkärillä oli leirillä lähihoitajalastenhoitaja ja kuntoutusohjaaja, jotka olivat lapsen kanssa, kun meillä vanhemmilla oli omaa ohjelmaa. Milon kuntoutusohjaaja teki motoriikka harjoitusten lisäksi Milon kanssa myös näköharjoituksia. Milon lemppariksi tuli valopallo, kova muovinen pallo johon sai valon sisälle. Hämärässä huoneessa Milo oli pitänyt palloa pitkään käsissään viemättä palloa suuhun. Kun valo pallossa sammutettiin, Milo vei sitten vasta pallon suuhun. Kuntoutusohjaaja epäili, että Milo näki valon eikä siksi ollut kiinnostunut viemään palloa suuhun, kun valo oli päällä. Milon lastenhoitaja oli itse myös erittäin heikkonäköinen. Minulle ja Larille selvisi oikeastaan vasta torstaina ja perjantaina kuinka heikkonäköinen, hän oli nimittäin käytännössä katsoen sokea. Hänellä oli yhdessä silmässä sen verran näköä, että kun paperi oli ihan melkein silmässä kiinni, hän pystyi erottamaan kirjaimet. Hän erotti myös hahmoja ja värejä läheltä, mutta ei nähnyt kovinkaan kauas tai erottanut kasvoja ollenkaan. Hän oli erittäin häikäistymisherkkä eli aurinkoisella kelillä näki vieläkin vähemmän, sama juttu talvella kun on lunta. Hänellä oli kuitenkin kaksi näkevää lasta ja kaksi koiraa, joista molemmat oli vain lemmikkejä eikä opaskoiria. Me ei oltaisi muusta huomattu hänen näkemättömyyttä ellei oltaisi nähty hänen lukevan. Perjantaina hän olikin itse kertomassa näkövammastaan ja elämästään meille vanhemmille. Siinä se todellisuus sitten selvisi. :D |
Kotiin päästiin perjantai iltana. Käytiin vielä leirin jälkeen Helsingin kelluvilla venemessuilla ihmettelemässä ja siitä sitten kotiin. Oli aika väsynyt poika ja isin syliin olikin hyvä nukahtaa yö unille. Kyllä meitä oli kotona kaivattukin. Koirat ei tienny miten päin pitäisi olla ja pusuja ja tuuppimista saatiin enemmän kun tarpeeksi. Riki vielä aamullakin pusutteli Miloa, kun niin oli ollut ikävä! :) |