Nyt halusin kuitenkin kirjoitella, sillä tiedän, että tämä blogi on joskus tuonut lohtua ja iloa itseni lisäksi myös muille ja siellä ruudun toisella puolella on ihmisiä, joita Milon kuulumiset kiinnostaa.
Uudet diagnoosit ovat osaltaan helpottaneet joitain byrokratian kiemuroita ja tuonut ymmärrystä Milon kanssa toimiville ihmisille. Onhan se nyt melko eri tilanne kohdata sokea poika kuin sokea, autistinen, kehitysvammainen ja liikuntarajoitteinen poika. Pieniä ihmisiä molemmat, jotka ansaitsevat tasavertaisen kohtelun. Jälkimmäinen vain tarvitsee vielä entistä enemmän apua, tukea ja ymmärrystä muilta pärjätäkseen tässä maailmassa ja toimiakseen osana meidän neurotyypillisille, näkeville ja liikkuville ihmisille tarkoitettua yhteiskuntaa.
Kaninkolassa siis kaikki hyvin ja sekä Milon, että meidän vanhempien uusille unelmille on taas tilaa! Me vanhemmat ollaan päästy omien haasteiden yli pikkuhiljaa ja asuinrakennus saa omaan rauhalliseen tahtiinsa uutta muotoa kierrätetyistä materiaaleista. Vapaa-aika tulee vietettyä luovien harrastusten parissa kuten musiikin soittamisen, laulamisen ja tekemisen.
Viime vuoden lopussa julkaisin ensimmäisen oman kappaleen "Ei mua ilman sua", jonka tein lahjaksi Larin siskon häihin.
Lari on myös ollut musailujen puolella aktiivinen ja heidän bändillä on tullut viimeisen puolentoista vuoden aikana enemmänkin julkaisuja. Niitä pääsee kuulostelemaan TÄSTÄ linkistä, jos löytyy spotify.
Ei ehkä tule yllätyksenä, että Milon suosikki terapiamuoto on musiikkiterapia.'
Lisäksi olen aloittanut varovaisesti uudestaan myös maalaamista ja haaveissa on avata loppuvuodesta oma näyttely. Toivottavasti näen myös mahdollisimman monet teistä siellä, jos se toteutuu!
Ihanaa alkavaa syksyä kaikille!