Kaninkolan jengi
Olen vuonna 1992 syntynyt äiti ja avovaimo. Mieheni Lari on minua kolme vuotta vanhempi. Esikoisemme Milo syntyi tammikuun lopussa vuonna 2014. Karvaisia kavereita tähän talouteen kuuluu kaksi. Welsh corgi Riki (2011) ja tiibetinmastiffi Luna (2014).
Meidän tarina alkoi, kun tapasin Larin vuonna 2011 kesän jälkeen. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja muutimmekin jo seuraavana keväänä yhteen minun ollessani vain 19. Riki tuli meille samaan aikaan. Sen jälkeen muutimme samana vuonna vielä kolme kertaa. Viimeisen kerran muutimme ensimmäiseen ikiomaan taloomme ja täällä Kaninkolassa olemme edelleen ja porukka senkun kasvaa. Vuoden 2013 keväällä aloin odottaa Miloa. Hieman saimme epäilyä osaksemme, kun olimme NIIN nuoria ja olleet yhdessä NIIN vähän aikaa. Itse olimme kuitenkin onnemme kukkuloilla ja odotusaika meni loistavasti. Kaikki piti olla hienosti ja oma oloni oli loistava.
Milo syntyi tammikuun lopussa 2014 kaksi viikkoa ja yhden päivän kuluttua lasketusta ajasta käynnistyksen avittamana ja lopulta kiireellisellä sektiolla. Ensimmäiset kuusi tuntia yhdessä olivat onnellisinta aikaa ja siitä "alamäki" alkoi. Kuuden tunnin jälkeen syntymästä vauvoilta mitataan tiettyjä arvoja ja niin tehtiin myös Milolta. Selvisi, että Milolla on vaarallisen alhainen verensokeri, jonka takia hänet siirrettiin kiireellisesti lastenosastolle. Olimme lastenosastolla kaksi viikkoa, jonka aikana Milolla oli monta kanyylia, verensokeri mitattiin joka kerta ennen ruokailua, Milo sai valohoitoa, käytiin TYKS:issä ultrassa ja magneettikuvissa. Kahden viikon jälkeen Milon diagnoosiksi tuli Septo-optinen dysplasia. Vasta tuon kahden viikon jälkeen pääsimme ensimmäistä kertaa kotiin.
Kevät meni sairaalassa juosten, sillä Milolla oli myös usein kuumetta. Lopulta sen arvioitiin johtuvan yliherkästä lämmönsäätelykeskuksesta. Ohjeet tulivat sen mukaan, ettei joka kuumetta tarvitsisi mennä selvittämään osastolle. Lääkkeitä tuli myös sitä mukaan, kun huomattiin uusia asioita. Milolta siis puuttuu isoaivojen ja aivolisäkkeen välinen pala, joten kroppa tuottaa hormoneita muttei tarpeeksi ja loput on syötävä lääkkeillä. Milolla on myös puutteellisesti kehittyneet näköhermot, mikä tarkoittaa Milon tapauksessa molempien silmien sokeutta.
Lopulta huhtikuun 2014 jälkeen olemme säästyneet osastolla yöpymisestä. Kontrollikäyntejä ja verikokeita oli alkuun vähintään kerran kuussa, jonka lisäksi meillä vierailee kuntoutusohjaaja ja fysioterapeutti kotosalla. Nykyään kontrolleja on hieman harvennettu. Kaiken tämän päälle käymme myös normaalissa neuvolassa. Elämä on alkanut tasoittua ja Milokin kehittyä hitaasti mutta varmasti paljolla harjoituksella. Enemmän kevään 2014 tunnelmista voi lukea ensimmäisesta blogikirjoituksesta. Luna meille tuli neljän kuukauden ikäisenä toukokuun lopussa, sillä meidän elämä ei loppunut Milon diagnoosiin vaan jatkuu kuten ennenkin. Jollain tasolla se myös toisaalta on vasta alkamassa. Tervetuloa tutustumaan meidän ja minun arkeen tämän blogin kautta.
Blogissa kirjoittelen ihan meidän ja minun tavallisesta jokapäiväisestä elämästä. Milosta, parisuhteesta, vanhemmuudesta, kuulumisista, liikunnasta, hyvinvoinnista, tunteista ja ajatuksista. Välillä mennään syvälle pinnan alle ja välillä taas on ihan päinvastaista pintaliitoa koko teksti. Toivottavasti blogi inspiroi, laittaa ajattelemaan, antaa vertaistukea ja vaikka ihan vain viihdyttääkin lukijoitaan.
Meidän tarina alkoi, kun tapasin Larin vuonna 2011 kesän jälkeen. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja muutimmekin jo seuraavana keväänä yhteen minun ollessani vain 19. Riki tuli meille samaan aikaan. Sen jälkeen muutimme samana vuonna vielä kolme kertaa. Viimeisen kerran muutimme ensimmäiseen ikiomaan taloomme ja täällä Kaninkolassa olemme edelleen ja porukka senkun kasvaa. Vuoden 2013 keväällä aloin odottaa Miloa. Hieman saimme epäilyä osaksemme, kun olimme NIIN nuoria ja olleet yhdessä NIIN vähän aikaa. Itse olimme kuitenkin onnemme kukkuloilla ja odotusaika meni loistavasti. Kaikki piti olla hienosti ja oma oloni oli loistava.
Milo syntyi tammikuun lopussa 2014 kaksi viikkoa ja yhden päivän kuluttua lasketusta ajasta käynnistyksen avittamana ja lopulta kiireellisellä sektiolla. Ensimmäiset kuusi tuntia yhdessä olivat onnellisinta aikaa ja siitä "alamäki" alkoi. Kuuden tunnin jälkeen syntymästä vauvoilta mitataan tiettyjä arvoja ja niin tehtiin myös Milolta. Selvisi, että Milolla on vaarallisen alhainen verensokeri, jonka takia hänet siirrettiin kiireellisesti lastenosastolle. Olimme lastenosastolla kaksi viikkoa, jonka aikana Milolla oli monta kanyylia, verensokeri mitattiin joka kerta ennen ruokailua, Milo sai valohoitoa, käytiin TYKS:issä ultrassa ja magneettikuvissa. Kahden viikon jälkeen Milon diagnoosiksi tuli Septo-optinen dysplasia. Vasta tuon kahden viikon jälkeen pääsimme ensimmäistä kertaa kotiin.
Kevät meni sairaalassa juosten, sillä Milolla oli myös usein kuumetta. Lopulta sen arvioitiin johtuvan yliherkästä lämmönsäätelykeskuksesta. Ohjeet tulivat sen mukaan, ettei joka kuumetta tarvitsisi mennä selvittämään osastolle. Lääkkeitä tuli myös sitä mukaan, kun huomattiin uusia asioita. Milolta siis puuttuu isoaivojen ja aivolisäkkeen välinen pala, joten kroppa tuottaa hormoneita muttei tarpeeksi ja loput on syötävä lääkkeillä. Milolla on myös puutteellisesti kehittyneet näköhermot, mikä tarkoittaa Milon tapauksessa molempien silmien sokeutta.
Lopulta huhtikuun 2014 jälkeen olemme säästyneet osastolla yöpymisestä. Kontrollikäyntejä ja verikokeita oli alkuun vähintään kerran kuussa, jonka lisäksi meillä vierailee kuntoutusohjaaja ja fysioterapeutti kotosalla. Nykyään kontrolleja on hieman harvennettu. Kaiken tämän päälle käymme myös normaalissa neuvolassa. Elämä on alkanut tasoittua ja Milokin kehittyä hitaasti mutta varmasti paljolla harjoituksella. Enemmän kevään 2014 tunnelmista voi lukea ensimmäisesta blogikirjoituksesta. Luna meille tuli neljän kuukauden ikäisenä toukokuun lopussa, sillä meidän elämä ei loppunut Milon diagnoosiin vaan jatkuu kuten ennenkin. Jollain tasolla se myös toisaalta on vasta alkamassa. Tervetuloa tutustumaan meidän ja minun arkeen tämän blogin kautta.
Blogissa kirjoittelen ihan meidän ja minun tavallisesta jokapäiväisestä elämästä. Milosta, parisuhteesta, vanhemmuudesta, kuulumisista, liikunnasta, hyvinvoinnista, tunteista ja ajatuksista. Välillä mennään syvälle pinnan alle ja välillä taas on ihan päinvastaista pintaliitoa koko teksti. Toivottavasti blogi inspiroi, laittaa ajattelemaan, antaa vertaistukea ja vaikka ihan vain viihdyttääkin lukijoitaan.