Milo vahtii isin rahoja kauppareissun ajan.
Viime kirjoituksen jälkeen kuume Milolla laski seuraavaksi päiväksi ja pikkumiehen vointi siinä samassa parani. Viime yönä kuume tuli kuitenkin takaisin ja silloinhan ei nukuta. Aamulla soitettiin heti lastentautien polille SAS:iin ja saatiinkin iltapäivälle aika. Lääkäri tutki ja hutki ja lähetti keuhkokuvaan ja labrakokeisiin. Sen jälkeen odoteltiin tuloksia. Labra-tulokset oli kaikki hyvät, mutta keuhkoissa näkyi pientä tulehdusta. Se tarkoitti sitä, että päästiin apteekin kautta antibiootit kainalossa kotiin sairastamaan.
Kun huoli iskee, eikä tiedä mikä toisella on hätänä, kaikki tuntuu mahdottomalta. Sitä tulee keskittäneensä kaiken energiansa siihen ihmiseen josta on huolissaan. Kaikki ajatukset pyörivät sen ympärillä, mikä toista mahdollisesti saattaisi vaivata tai miten toisen oloa pystyisi helpottamaan. Onko se kenties puhkeavat hampaat vai ilmavaivat? Vai mahtaakohan toisella olla jokin pahemmin vialla? Miten vaarallista se on? Pitäisikö lähteä sairaalaan vai tarkkailla tilannetta vielä hetki? mm. nämä kysymykset pyörivät päässä. Silloin omat asiat unohtuvat tai tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Kotityöt tuntuvat mahdottomilta tehtäviltä ja hampaiden pesukin rasittaa.
Sitten kun kaikki selviää, eikä suurta hätää olekaan, mielen valtaa helpotus. Minulla helpotus saa aikaan väsymystä ja päänsärkyä mutta samalla tulee rauhallinen ja raukea olo. Nyt voi taas täyttää tiskikoneen tai lähteä koirien kanssa pidemmälle lenkille, kun voi olla rauhallisin mielin. Kaikelle itkulle ja kitinälle löytyikin selitys ja korkea kuumekin oli vain saman pöpön aiheuttamaa. Miten paljon pieni bakteeri keuhkoissa voikaan saada aikaan harmia ja huonoa oloa pikkuiselle ja huolta ja murhetta vanhemmille.