Ompas tultu kuljettua pitkä matka viime syksystä. Syksyllä aloitin ensimmäistä kertaa fiksaamaan elämäntapoja. Sairaalakierteessä sitä tuli syötyä sitä mitä sai nopeasti ja helposti eli pikaruokaa ja paljon sokeria mm. karkkien, jugurttien ja keksien muodossa. Siitä oli tarkoitus päästä eroon joten aloitin juoksukoulun, kuntosalilla käymisen ja ruokavalion muutoksen. Saattaa olla sanomattakin selvää, että noin suurta muutosta jaksoin noudattaa tasan kuukauden, kun vanhat tavat hiipivät takaisin ja liikkuminen väheni ja lopulta taas jäi. Ei edes huvittanut. Taisi tulla silloin tehtyä liikaa liian nopeasti ja tammikuussa aloitin uudestaan.
Ensin päätin laittaa syömiset kuntoon. Sallin itselleni edelleen herkkuja silloin tällöin ja se tuntui toimivan. Parin kuukauden päästä alkoi liikkuminen kiinnostaa. Ihanasti samaan aikaan oli alkamassa Hanna Saarion vetämä tsemppis ryhmä, jossa meitä oli ryhmä ihania naisia omilla tavoitteillaan hakemassa sellaista alkusysäystä. Oli ihana treenata kerran viikossa yhdessä ja tulosten paraneminen motivoi jatkamaan viikosta toiseen. Takapakeiltakaan ei vältytty mutta niistä noustiin ja oltiin opittu uutta. Tämä valmennus kesti kolme kuukautta ja päättyi kaksi viikkoa sitten. Vielä onneksi nähdään porukalla kesäkuun lopulla ja katsotaan mitä siihen mennessä on saatu aikaiseksi.
Tuon kolmen kuukauden aikana se omakin liikunnanilo on taas löytynyt. Lenkille ja salille tulee lähdettyä odottavin tunnelmin ja päässä pyörien miten sitä tänään itsensä yllättää olemalla parempi kuin viime viikolla. Enää ei mielessä ensimmäisenä ole keventyminen ja senttien kadottaminen vaan suoritusten parantaminen. Toki ne katoavat sentit ja pienevä vaakalukemakin motivoivat.
Tänään aamulla ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen vaaka näytti alle 70 kg. Tuosta tammikuusta on nyt tultu yli 8 kg alaspäin ja se näkyy ja tuntuu olossa positiiviseti, Se ei ole käynyt helposti eikä nopeasti mutta omaa oloa ja jaksamista kuunnellen olen tuloksiin todella tyytyväinen.