Välillä sitä miettii, että miten tästä keväästä selvitään. Larilla on tiedossa tälle vuodelle paljon töitä joka on sekä positiivinen, että harmittavainen asia. Positiivinen siinä mielessä, että se tuo taloudellista turvaa ja se on seuraus kovasta työnteosta ja oikeista valinnoista. Tätä osaa arvostaa, kun on nähnyt myös sen päinvastaisen. Toisaalta tämä vie paljon aikaa ja työpäivät venyvät helposti yli 10 tuntisiksi, mikä taas vaikuttaa kuormittavasti meihin kaikkiin ja tietenkin eniten Lariin.
Itselläni on viimeiset harjoittelut ja koulutyöt sekä opinnäytetyön loppuun kirjoittaminen seuraavan kolmen kuukauden urakkana. Sitten pitäisi olla valmis fysioterapeutti ainakin teoriassa. Lisäksi on tarvinnut hoidella Milon asioita, joita tuntuu olevan tällä hetkellä loputtomasti.
Päivähoidossakin yritetään ymmärtää ja tehdä Milon arjesta mahdollisimman hyvää ja sielläkin meidän vanhempien huolet ja ilot kuunnellaan ja niihin tartutaan jos on aihetta. Tällä hetkellä vain on se tilanne, että Milo kuormittuu kovasti ääniherkkyytensä takia ja hänelle suunnitellaan osapäivähoitoa. Toivottavasti tässäkin löytyisi Salon varhaiskasvatuksesta hyvää tahtoa ja ongelmanratkaisukykyä kuinka tilanne voitaisiin hoitaa meidän perheen ja erityisesti Milon kannalta toimivimmin edellisellä kerralla, kun meidän toiveet sieltä korkeammalta taholta hieman kylmästi sivuutettiin.
Ei meillä edelleenkään nukuta säännöllisesti mutta vähän paremmin sentään tuon uuden lääkkeen ansiosta. Ihan esimerkin antaakseni Milo nukkui kaksi yötä sitten 11 tuntia yhdellä heräämisellä (toki itse en päässyt ihan samaan aikaan nukkumaan koska piti antaa iltalääkkeet ja Lari taas sitten heräsi aikaisemmin aamulla lähteäkseen töihin ja antoi aamulääkkeet). Tästä kaksi seuraavaa yötä onkin nukuttu sitten 5 ja 4 tuntia ja samanlaiset pätkät päiväunia. Pitkiä yöunia on kuitenkin aikaisempaan nähden useammin, minkä kyllä koen vaikuttaneen positiivisesti meidän kaikkien olotilaan. Vaikken ehkä ihan vieläkään tunne oloani kovin energiseksi niin jaksan taas käydä myös harrastelemassa ja palannut vanhan rakkaan harrastuksen pariin eli tallille rapsuttelemaan hevosia, syöttämään niille porkkanoita ja ratsastelemaankin.
Asiaa olisi vielä vaikka kuinka esimerkiksi noista mainitsemistani rentoutumis-, tietoisuus- ja hengitysharjoituksista, Milon kommunikaation apukeinoista, inhotuksesta byrokratian hankaluuteen ja resurssien puuttumisesta, terkemmin Milon kuulumisista ja ihanien ihmisten ylistämisestä, mutta toivottavasti löydän vielä tänä keväänä aikaa palatakseni näihin ja muihinkin aiheisiin.
Iiris-keskuksessa oli ihana tukeva liukumäki missä päästiin liukumaan ja missä Milonkin oli turvallista ihan itse kiipeillä! Siitä on tuossa alapuolella pieni videon pätkä.