Odotus aikana kun kysyttiin, toivotteko tyttöä vai poikaa, sitä tuli vastattua että kunhan lapsi olisi terve niin muulla ei ole väliä. Raskaus aikana ja ultrissa ei näkynyt mitään epäilyttävää vaan terve lapsihan sieltä syntyy tietenkin, mikäs muukaan. Emme olleet edes ajatelleet vaihtoehtona sitä että jotain olisikin "vialla". Diagnoosit tulivat vasta syntymän jälkeen, joka sekään ei onnistunut niinkuin olin päässäni kuvitellut vaan Lari jätettiin odottamaan kun minua lähdettiin kiikuttamaan kiireelliseen sektioon. Kaikkien diagnoosien ja epäilyjen jälkeen olo oli musertunut ja sitä vaan mietti, että miksi juuri meille kävi näin. Kysymyksiä ilman vastauksia ja itsensä syyllistämistä oli melkein liikaa yhdelle ihmiselle sulatettavaksi. Onneksi sen pystyi jakamaan Larin kanssa. Toisinaan sitä sai toimia lohduttajana ja tukijana sukulaisille kun Milo vietti aikaa osastolla ja olisikin itse tarvinnut tukea. Toisena hetkenä sitä sai tukea lähimmäisiltä juuri silloin, kun jaksaminen oli koetuksella.
Voihan sentään! Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi aloittaa tämän blogin kirjoittamisen, joka oli suunnitteilla jo raskauden aikana. Tietoa meistä löytyy osiosta "about", joten siihen en nyt mene sen syvemmin. Tässä blogissa seurataan meidän perheen arkea ja minun ajatuksiani. Onnistumisia ja takapakkeja, ihan tavallisia asioita ja yllättäviä käänteitä. Niistä on meidän päivät tehty. Odotus aikana kun kysyttiin, toivotteko tyttöä vai poikaa, sitä tuli vastattua että kunhan lapsi olisi terve niin muulla ei ole väliä. Raskaus aikana ja ultrissa ei näkynyt mitään epäilyttävää vaan terve lapsihan sieltä syntyy tietenkin, mikäs muukaan. Emme olleet edes ajatelleet vaihtoehtona sitä että jotain olisikin "vialla". Diagnoosit tulivat vasta syntymän jälkeen, joka sekään ei onnistunut niinkuin olin päässäni kuvitellut vaan Lari jätettiin odottamaan kun minua lähdettiin kiikuttamaan kiireelliseen sektioon. Kaikkien diagnoosien ja epäilyjen jälkeen olo oli musertunut ja sitä vaan mietti, että miksi juuri meille kävi näin. Kysymyksiä ilman vastauksia ja itsensä syyllistämistä oli melkein liikaa yhdelle ihmiselle sulatettavaksi. Onneksi sen pystyi jakamaan Larin kanssa. Toisinaan sitä sai toimia lohduttajana ja tukijana sukulaisille kun Milo vietti aikaa osastolla ja olisikin itse tarvinnut tukea. Toisena hetkenä sitä sai tukea lähimmäisiltä juuri silloin, kun jaksaminen oli koetuksella. Vaikka meille ilmoitettiin, että Milo joutuu syömään lääkkeitä lopun elämäänsä niin suurin järkytys tuli kun silmälääkäri vahvisti neurologin epäilyn magneettikuvissa nähdyistä puuttellisesti kehittyneistä näköhermoista. Silmän pohjassa olevien näköhermojen päät olivat niin pienet, että jos Milo ei jää sokeaksi niin ainakin hänellä tulee olemaan hyvin heikko näkö. Toistaiseksi Milon diagnoosi on molempien silmien sokeus. Tämän kanssa oli varmasti eniten sulattelemista ja eniten itkujakin on itketty. Nyt asiat ovat alkaneet selvitä ja luottamus tulevaisuuteen on kasvanut. Tuki, jota olemme saaneet niin perheeltä, ystäviltä, samassa tilanteessa olevilta kuin sairaalastakin on ollut äärimmäisen tärkeää. Sen olemme todenneet, että kun ei odota Milon näön paranevan voimme sitten yllättyä positiivisesti. Siihen asti elämme ja opettelemme olemaan vanhempia ihanalle sokealle pojalle. Ensimmäisten neljän kuukauden pyöritykseltä selvittiin ja nyt on arki alkanut tasoittua ja babybluesiltakin vältyttiin. Meidän ihana poika rakastaa musiikin kuuntelemista. Lari soitti Milolle rumpuja jo silloin, kun Milo oli edelleen minun mahassa ja nyt rummuttelu saa Milon nauramaan. Muutenkin elämä on toisaalta hyvin tavanomaista vauva-arkea tai niin kuvittelen. Toisaalta on otettava huomioon monta asiaa. Lääkkeet kolmesti päivässä tarkasti ajallaan ja jos kuumetta niin lääkkeitä annetaan viidesti. Milon kuumetta on tarkkailtava usemman kerran päivässä ja sokeus on otettava huomioon, joka tilanteessa. Milolle sanallistetaan ympäristöä, jotta hänenkin puhe alkaa kehittymään. Tavalliselle vauvallehan osoitetaan esimerkiksi lamppua ja toistellaan sanaa. No Milolle opetetaan puhe muita kautta kuten tunnon ja ääniin reagoimisen kanssa. Myös motoriikan kehittymistä avustetaan erilaisilla liikkeillä ja jumpilla ja leikin avulla. Joka päivä tehdään myös näön käytön harjotuksia mutta niistä lisää myöhemmin blogissa kun saan aikaiseksi ottaa kuvia. :)
1 Comment
Pampula
7/11/2014 06:17:00 pm
Hieno kirjoitus! Just hyvä että aloit pitämään blogia. Voin sitten täältä seurata kuulumisia Rosemary :) Olet vahva!
Reply
Leave a Reply. |
AuthorBlogin kirjoittaja on.. Archives
December 2018
|