Minä kuvittelin aina itseni äitinä, joka hankkii monta lasta lyhyellä ikäerolla. Suunnittelin Miloa odottaessa, miten kaikki menee kuten elokuvissa synnytyksestä lähtien ja miten sairaalassa en haluaisi viettää kolmea päivää kauempaa. Ja miten ensimmäisen vuoden aikana lapsi oppii asioita ikätasoisesti ja käydään kyläilemässä äiti-vauva treffeillä ystävien kanssa ja vauva joogassa ja vauva muskarissa jne. Ja kun ikää tulee lisää, alkaa päiväkoti ja siellä olevat kaverit, harrastukset ja pikkuhiljaa pienin askelin itsenäistyminen tulee mukaan kuvioihin.
Meille syntyi kuitenkin muutaman hankaluuden jälkeen ihmeellinen ja erityinen pieni poika, jolle tämä maailma on hyvin erilainen kuin meille vanhemmille. Tuo pieni ihminen teki minusta äidin. Suunnitelmat on saanut heittää monelta osin romukoppaan ja mielikuvitus ja kärsivällisyys on saanut ihan uudet mittasuhteet. On saanut itse kokea mitä on nukkua neljättä vuotta alle 6 ja 5 tunnin yöunia. On täytynyt miettiä, miltä maailma "näyttää" kun ei näe tai miten lääkitään missäkin tilanteessa kun oma keho ei tuota stressihormonia (tai muutamaa muutakaan hormonia). Tai miten ylipäätään sumplitaan menemisiä, kun lapsella on vaikea ääniyliherkkyys tai kun ei neljä vuotiaana pysty vielä itsenäisesti kävelemään. Ja on täytynyt ylläolevien lisäksi pohtia miljoonia muita asioita, joita ei aiemmin ole edes osannut kuvitella olevan olemassa.
Äitiyden takia olen kokenut niin voimakkaita tunteita ettei aikaisemmat tunnu miltään niiden rinnalla. Niin hyvä kuin huonojakin tuntemuksia on mahtunut tämän, niinkuin varmasti monen muunkin äidin, päiviin.
Hartioita ja rintaa on painanut suurin mahdollimen huoli. Selviääkö lapseni huomiseen? Turhautuminen on saanut raivostumaan. Miksi pienen ihmisen on kannettava niin paljon taakkaa? Totaalinen väsymys ainaiseen apteekissa, lääkärissä, labrassa ja virastoissa ramppaamiseen. Epätietoisuus tulevaisuudesta niin monilta osin, kun kenelläkään ei ole vastauksia esimerkiksi lapsen itsenäistymiseen liittyen.
Pienet onnistumiset ovat meille toisinaan elämää suurempia. Niin suuria että niiden kunniaksi leivotaan kakku. Ilonkyyneleitä itketään hyvin nukutuista öistä ja uusista sanoista. Hyvinä päivinä nauretaan paljon ja makeasti. Voin kertoa teille, ettei mikään tunnu yhtä hyvältä kuin yhdessä nauraminen!
Tämä on minun 5. äitienpäiväni. Äitinä en ole mitään, mitä kuvittelin ennen äitiyttä äitinä olevani. Olen lapseltani kuitenkin oppinut olemaan juuri tällainen äiti kuin olen. Milo on meille vanhemmille näyttänyt täysin uuden maailman ja olemme saaneet hänen avullaan ja hänen kanssaan oppia vanhemmuudesta, elämästä, maailmasta ja itsestämme täysin uusia puolia.
Äitiyttä on niin montaa lajia kuin on äitejäkin. Pidetään huolta toisistamme ja itsestämme! Ihanaa äitienpäivää kaikille! Äideille, isoäideille, äidiksi haluaville, äidillisille, äitejä tunteville.